Yleistietoa
Lapinporokoira pähkinänkuoressa
Alkuperämaa: Suomi
Roturyhmä: FCI 5, pysty-
korvat ja alkukantaiset
Koko: 46 - 51 cm (+-3 cm)
Paino: 15 - 25 kg
Yleisimmät värit: musta
erisävyisin vaalein merkein
Luonne: palvelushaluinen,
tottelevainen, rauhallinen,
tarmokas, ystävällinen.
Yleisimmät ongelmat: Silmä-
sairaudet (PRA, HC, RD).
Syntyvyys: keskimäärin 200 - 230 pentua/vuosi
Historia
Lapinporokoiran kantamuotona voidaan pitää esihistorialliselta ajalta lähtien Skandinavian pohjoisosissa olleita koiria. Rodun alkuperästä on kuitenkin myös keskusteltu paljon, koska lapinporokoira poikkeaa selvästi perinteisistä pystykorvista (joilla on neliömäinen rakenne, kippura häntä ja runsas karvoitus).
Ensimmäiset tiedot Lapissa harjoitetusta poronhoidosta ovat vasta 1500-1600-luvuilta ja ensimmäiset merkinnät poroja paimentavista koirista ovat vuonna 1674 ilmestyneessä Lapponia-kirjassa. Lapinporokoira on rotuna ikivanha, mutta säännöllisen kenneltyön piiriin vasta 50-luvulla tullut rotu, jonka jalostusta yritettiin käynnistää jo 1930-luvun lopulla. Näkyviä tuloksia ei silloin vielä saavutettu.
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa käyty Lapin sota evakkoreissuineen oli tuhoisa isku porokoirille. Poroa paimentavan koiran jälleenrakennus alkoi varsinaisesti 1959; tuloksena oli lapinporokoira, jonka rotumerkit Kennelliitto vahvisti v. 1966. Toinen uhka porokoirien säilymiselle oli moottorikelkkojen tulo poronhoitotyöhön. Tämä aiheutti sen, että porokoirat syrjäytyivät käytännön työstä ja samalla poromiesten mielenkiinto porokoiraa kohtaan väheni.
Mm. palveluskoirakoeoikeuksien saaminen ja rodun hyvä terveystilanne näyttää kuitenkin lisänneen rodun suosiota ja vuosittaiset rekisteröinnit ovatkin ilahduttavasti lisääntyneet.
Luonne
Lapinporokoiralla on paimentavan työkoiran luonne; se kaipaa paljon liikuntaa, ulkoilua ja toimintaa. Rotumääritelmänsä mukaan lapinporokoira on tottelevainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palvelushaluinen, työssään herkkähaukkuinen. Haukkuminen on paimentavalle porokoiralle vain ja ainoastaan työväline, ei itsetarkoitus. Tässä suhteessa se muistuttaakin aidosti enemmän paimen- ja palveluskoiraa, kuin perinteistä pystykorvaa. Mikäli perheessä ei paimennettavaa olisikaan, voi koiran työhaluja purkaa tottelevaisuuskentillä, -kokeissa, agilityssa, pelastus- ja palveluskoirakokeissa, lenkkeilemällä, vaelluksilla, ihan mitä tahansa... Lapinporokoira sopii mainiosti toimintaan jos toiseenkin. Lapinporokoiran vilkas, älykäs ja itsenäinen luonne tekee siitä kiinnostavan koulutettavan. Kokenut porokoirakasvattaja onkin sanonut: "Muista, että koirasi tekee kaikkensa miellyttääkseen sinua. Jos se tekee jotain väärin, olet itse tehnyt virheen."
Porokoiralla on ollut ja on yhä edelleen tärkeä tehtävä pohjoisen työkoirana. Se on koirana kehittynyt ja muovautunut vastaamaan yhä ankarimpiin vaatimuksiin. Kotimaisista paimenpystykorvista porokoira lienee tänäkin päivänä eniten alkuperäiseen työtehtäväänsä käytetty rotu, joka pystyy itsenäiseen työskentelyyn. Tyypillisen sisukkuutensa se osoittaa myös työssään.
Ulkonäkö
Muihin pystykorviin verrattuna lapinporokoira muistuttaa tyypiltään paimenkoiraa runkonsa pituuden, riittävien raajakulmausten ja matalahkon hännänkantotapansa perusteella. Nykyisin lapinporokoiralle sallitaan rotumääritelmän mukaan myös pitkä karva.
Lapinporokoira on keskikokoinen (narttujen keskikoko 46 cm, urokset 51 cm), selvästi korkeuttaan pidempi koira, jolla on tarkoituksenmukaisesti kulmautuneet raajat ja kestävä olemus. Pitkähkörunkoisena ja kulmautuneena koirana se on tyypiltään ravaaja, jonka liike on maatavoittavaa, kevyttä ja uupumattoman vaikutelman antavaa. Työkäytössä olevan porokoiran tulisi selviytyä sadankin kilometrin pituisesta päivätaipaleesta, terve rakenne, sisukas luonne ja terveys ovat sille siis välttämättömiä.
Yleisin peitinkarvan väri lapinporokoiralla on mustana erilaisin vaaleammin värimerkein. Myös parkinvärisiä (ruskeita) koiria esiintyy; vaaleammilla värimerkeillä tai ilman merkkejä, täysmustia, mustia harmain merkein, erisävyisiä harmaita jne. Lisäksi koirilla on usein valkoisia tassuja, valkoisia rintamerkkejä, jopa kauluksia ja kuonopiirtoja. Rinnassa esiintyvät valkoiset merkit ovat hyvin yleisiä.
Terveys
Lapinporokoiria on nykyään ryhdytty entistä enemmän tutkimaan; lähinnä dokumentteja on lonkista, polvista ja silmistä, myös yksittäisiä kyynärnivelkuvauksia on olemassa.