Kuinka kaikki oikein alkoi? Palataanpa hieman ajassa taaksepäin ja käydään läpi hamsuhistoriaani...
Ihka ensimmäiset hamsterit tulivat meille vahingossa, syytä tosin en muista, joskus 80-luvun puolivälin jälkeen. Ne olivat kaksi lyhytkarvaista "kultahamsteri"tyttöä, Minni (normaali) ja Minttu (joku harmaa). Meillä ei siskoni Piian kanssa ollut mitään tietoa hamstereista saatika sitten hoidosta. Niinpä tyttöset asuivat kahdestaan aivan liian pienessä häkissä aina siihen saakka kunnes alkoivat tappelemaan rajusti, jolloin Minttu annettiin uuteen kotiin. Näin meille jäi vain yksi hamsteri, siihen yhdellekin liian pieneen häkkiin.
Minnin kuoltua Piia osti vuonna 1988 luokkakaveriltaan uuden hamsun, jälleen lyhytkarvaisen normaali naaraan, joka oli nimeltään Pähkinän Muru. Vahingoista viisastuneina Murulle ostettiin upea kolmikerroksinen häkki jota se sai asuttaa aivan ihan yksin. Murun jälkeen oli parin vuoden hamsteritauko kunnes vuonna 1991 tutustuin Katjaan. Siitä alkoi harrastus jolle ei loppua näy.
Yhdessä Katjan kanssa tutustuimme mm. Suomen Hamsteriyhdistyksen toimintaan, sekä hamsteripienokaisten syntymisen ja kehittymisen ihanuuteen. Kasvatimme hetken yhdessä nimellä Wild Dream's, joka käytännössä kuitenkin oli Katjan kasvattajanimi ja minä lähinnä henkisenä tukena, koska kaikki hamsutkin olivat oikeastaan Katjan ja myös asuivat hänen luonaan.
Hankin ensimmäisen täysin oman hamsterini vuonna 1993. Se oli lyhytkarvainen normaali naaras, jonka ostin eläinkaupasta Tikkurilasta. Hamsulle annettiin hieno nimi Queen Of Love alias Riina ja se oli jopa kerran näyttelyssä ROP saaden myös sertin ja "paras normaali"-palkinnon. Siitä alkoi ihastukseni normaali-väriin ja monta vuotta kestänyt menestyksekäs kasvatukseni, josta lisää tuonnempana.
Ensimmäinen käännekohta hamsuharrastuksessani ja Turkinpippurin tarinan synnyssä tapahtui vuoden 1993 kesällä Katjan muuttaessa Vaasaan. Sitä ennen olimme Vanhasen Sadun avustuksella tutustuneet ja ihastuneet campbelleihin. Lisäksi olimme saaneet Piian jälleen innostumaan hamstereista ja hänhän niille cämpsyille nimenomaan menetti sydämensä. Vuoden lopulla haimme Piian kanssa omaa kasvattajanimeä ja jostain kumman syystä ykkösvaihtoehdoksi oli valittu "Turkinpippurin", joka sitten hyväksyttiin 10.8.1993.
Ensimmäinen Turkinpippurin nimeä kantava poikue syntyi 5.11.1993, lajina campbelli ja värinä albiino. Ensimmäiset syyrialaiset syntyivät vuosi nimen myöntämisen jälkeen. Poikueessa oli sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia tenavia ja värivalikoima aloittelijalle mukava: mustaa, normaalia ja molempia valkonauhaisena. Hauskimpana asiana tässä ekassa syrkkipoikuessa olen pitänyt sitä, että kaikki valkonauhaiset olivat pitkäkarvaisia ja kaikki nauhattomat lyhtykarvaisia.
Vuonna 1994 syntyi campbelleissä albiinon lisäksi myös argentena ja normaalina. Samana vuonna saimme kokea myös miltä menestys näyttelyissä tuntuu, B-poikueen albiinouroksen Brilliant Blazen ollessa ensimmäinen sertivoittaja kasvattimme, ollen myös ROP ja BIS3. BIS-saavutus oli tuolloin melkeinpä kovempi juttu kuin tänäpäivänä, koska sijoituksia jaettiin nykyisestä poiketen vain kolme.
Seuraavana vuonna, 1995, saimme cämpsyihin vahvistusta englantilaisista linjoista. Torniolaiset cämpsykasvattajat Teemu ja Marko olivat käyneet Englannissa hamsunhakumatkalla, tuoden Suomeen mm. täplikkäitä cämpsyjä, joita ei täältä juurikaan löytynyt. Joten myös täplikkäät liittyivät valikoimaamme. Vuonna 1995 syntyikin ennätysmäärä Turkinpippurin nimeä kantavia cämysyjä, mutta menestystä ja poikasonnea varjosti nykyäänkin yleinen ja ikävä sairaus, diabetes. Myöskin syyrisrintamalla tapahtui ikäviä, C-poikueen lupaavalta tummalta normaaliurokseltani Cas-Anovalta löytyi knikki. Sen takia katkaisin lyhyen linjani, mitä olin ehtinyt luomaan, jo tässä vaiheessa ja aloitin lähes alusta. Mikä ei jälkeenpäin ajatellen ollut lainkaan huono päätös.
Historiamme ensimmäinen Turkinpippurin-nimeä kantava Suomen Muotovalio (FIN MVA) valmistui vuonna 1996. Se oli hieno normaali campbelli naaras Jin, eikä veljensä Jang jäänyt paljon huonommaksi kahdella sertillään. Jangin näyttelyuran ja viimeisen sertin metsästyksen lopetti napatyrä. Samana vuonna oli cämpsykasvatuksemme jo hiipumassa, lähinnä sokeritaudin takia, mutta toisaalta taas lyhkiskasvatukseni oli vasta pyörähtämässä toden teolla käyntiin.
Kesällä 1996 syntyi ensimmäinen sertivoittaja lyhkikseni, Elämänilo "Jere", jolle sertejä kertyi kaksi. Sertien ohella arvostan korkealle Jeren luokkavoittoa vuoden 1997 ensimmäisessä näyttelyssä, värimerkkisiä uroksia oli luokassa 14. Lyhkiksiä oli yhteensä 56 ja vain kolme sain punaisen nauhan, joista Jere siis yhtenä, mutta harmillisesti se jäi sijoittumatta, tuolloin kun oli käytössä vain ROP ja VSP nykyisen viiden ROP sijoituksen tilalla. Ei ollut sertien ja valionarvojen saavuttaminen sillon niin "helppoa", vaikka ei sitä oikein helpoksi voi nytkään sanoa. Jere oli ROP Suomen Hamsteriyhdistyksen juhlanäyttelyssä 1997, josta olenkin sanonut alkaneen "juhlanäyttelyvoittajalinjani".
Ensimmäinen juhlanäyttelyvoittaja-titteli (JV) jaettiin vuonna 1998 ja lyhytkarvaisilla sen voitti Jeren tyttären Fiksu Flirtin poika Turkinpippurin Jacques joka täydensi tuon näyttlypäivän ollen koko näyttelyn kaunein eli BIS 1, tämäkin onni ensimmäistä kertaa omalla kohdalla. Jiistä tuli myös siihen asti menestynein lyhkiskasvattini, saavuttaen ensimmäisenä FIN MVA-arvon ja ollen lopulta myös Vuoden Voittaja 1998. Jiin jalanjäljissä jatkoi seuraavana vuonna sen poika FIN MVA JV99 Kylmä SYksy, jonka omisti Marja Palomäki. Parempaa oli kuitenkin vielä luvassa, vaikka sitä ei tuolloin uskaltanut saati osannut paremmasta edes ajatella.
Piia oli tahollaan kokeillut cämpsykasvatuksessa uusia värejä mustaa (tuolloin värinimitys oli mustasavu) sekä sen ohessa syntyi myös ps lilaa ja dovea. Kasvatus kuitenkin hiipui hiljalleen ja Piia jättäytyi kasvattajanimeltämme pois, joten vuodesta 1999 lähtien Turkinpippurin nimi siirtyi kokonaan minun haltuuni. Piia kuitenkin jatkoi kasvattamista jonkin aikaa tämän jälkeen toisella nimellä ja eri hamsulajin parissa, mutta se on jo kokonaan toinen tarina.
Roborovskit alkoivat kiinnostaa vuonna 1998, kun sain eläinkaupasta, jossa olin töissä, robonaaraan joka sai nimekseen United Colors Of Benetton. "Kulmis" oli hieno robo, sen veli Abbath oli Suomen ensimmmäinen Muotovalio ja Kulmiksesta tuli sitten se toinen ja ensimmäinen naaraspuolinen MVA. Kulmis saavutti näyttelyurallaan lisäksi tittelit GG98 ja JV99. Myös ensimmäinen Turkinpippurin robopoikue syntyi Kulmikselle, heti sen jälkeen kun olin jo menettänyt toivoni poikasten syntymisestä. Kulmiksen lasten innostamana hankin uusia jalostueläimiä ja niin olivat robot tulleet jäädäkseen, ainakin joksikin aikaa.
Uusi vuosituhat alkoi niin upealla vuodella kuin ikinä mahdollista. Vuoden 1999 lopulla oli Jiin tyttärelle Lumikuningattarelle syntynyt neljän normaali uroksen poikue. Poikasista lupaavin jäin kotiin ja sai nimekseen Omituisten Otusten Kerho. Otto oli kasvatukseni huipentuma, Tähti. Sen kanssa tuli kierrettyä näyttelyissä Ruotsia myöten, eikä menestys karttanut meitä ulkomaillakaan, Otosta tuli Ruotsin muotovalio sekä ruotsalaisten näyttelysääntöjen perusteella Kansainvälinen muotovalio. Otto oli lisäksi Juhlanäyttelyvoittaja sekä Vuoden Voittaja 2000. Vuoden näyttelyhamsterikisassa se sijoittui toiseksi, häviten vain silloisen kämppikseni Lindan upealle roborovskille. Vuoden kruunasi sijoittumiseni Vuoden kasvattajakisassa lyhytkarvaisten sarjassa ykköseksi.
Huonosti ei alkanut roborintamallakaan. Toisesta kasvattamastani robopoikueesta löytyi kaksi aikansa tähteä, uros Zebras Crossing The Street "Reetu" ja naaras Strange Foreign Beauty "Tytti", joista molemmista tuli Suomen muotovaliot ja Reetusta myös Ruotsin reissun ansiosta S MVA & Int. Ch.aivan kuten Otostakin. Reetu oli siis ensimmäinen kasvattamani robovalio ja samalla menestynein kasvattini.
Campbellejä yritin myös kasvatella vuosituhannen vaihteen tienoilla, mutta sokeritauti nujersi jälleen intoni, joten katkaisin ne linjat siihen ja silloinen kaunis argentenaaraani JV00 Adoria* ei saanut jatkaa sukuaan. Ratkaisu oli silloin oikea, eikä edes vaikea, koska pääpaino kasvatuksessani oli kuitenkin vielä tuolloin lyhytkarvaisissa, robojen valloittaessa yhä enemmän tilaa.
Oton jälkeen juhlanäyttelylinjassamme tuli pieni hyppäys. Vuonna 2001 lyhytkarvaisten ROP ei ollutkaan Turkinpippurilainen, vaan Tuija Johanssonin omistama upea lk normaali uros FIN MVA VV01 JV01 Månstenens Newcastle, joka oli ruotsalaista sukujuurta. Newcastle kuitenkin antoi oman panoksensa linjoihimme, olemalla isänä S-poikueellemme, josta naaras Suuri Sähköisku oli seuraavan ja tällä hetkellä viimeisimmän lyhytkarvaisen valiokasvattini NGG01 Tulenkestävän emä. Itseasiassa tuo ns. "juhlislinja" katesi Ottoon, koska vuoden 2002 juhliksen ROP1, JV02 Uusi Ystävä** oli täysin ulkosiitoksen aikaansaannos, kumpikaan vanhemmista ei ollut kasvattini.
Campbellien kasvatustauko ei sitten loppujen lopuksi kestänytkään niin kovin kauan ja siitä on kiittäminen Ruusutarhan Tiinaa. Vuoden 2001 syksyllä olin hakemassa Tiinalta argente urosta naaraalleni mieheksi, ja Tiina tyrkytti minulle mukaan sen siskon. Se oli kaunis naaras nimeltä Monnavanna, joka saavutti sinä vuonna vielä tittelit VV01 ja GG01. Monnan ja veljensä Macan ansiosta cämpsyintoni alkoi jälleen nostamaan päätään.
Vuoden 2002 alussa lähdimme Koskisen Helin kanssa Ruotsiin arvostelemaan hamsuja. Olin reissua ennen surffaillut netissä ihastelemassa kaiken maailman uusia campbellivärejä ja salaa haaveilin mm. beigestä. Olin myös mailaillut ruotsalaisen kasvattajan, Anna-Lena Jönssonin kanssa ja häneltä minun oli tarkoitus saada sinibeige campbelli. Asiassa oli kuitenkin käynyt pieni sekaannus ja Anna-Lenan cämpsypoikaset eivät olleetkaan vielä luovutusikäisiä. Voi kuinka pettynyt olikaan, kunnes huomasin, että eräällä toisella kasvattajalla oli sinibeigejä myynnissä! Niinpä pikaisesti ennen lähtöä sain itselleni aarteen mukaan. Näin ollen Suomen ensimmäinen sinibeige saapui maahan 10.2.2002. Ja siitä se sitten lähti, suuren suuri innostus "uusiin" campbelliväreihin.
Cämpsyjen yhä valloittaessa sydäntäni ja asuntoani, sekä robokasvatuksen polkiessa paikallaan tein jälleen ratkaisevan päätöksen: robokasvatus loppuu tältä erää tähän. Annoin suurimman osan nuorista jalostuseläimistäni pois, toisille kasvattajille jotta niistä mahdollisesti olisi jollekin jotain hyötyä. Tämä tapahtui siis loppukeväästä 2002. Hieman aikaisemmin olin jo tehnyt päätöksen, että myöskään lyhytkarvaisissa ei enää uusia poikasia tule. Osaltaan lopettamispäätöstä avitti ihanan, tummista tummimman urokseni, nimeltä Tulenkantajat, äkillinen kuolema.
Syksyllä 2002 aloin vihdoin saamaan tuloksia cämpsyjeni kanssa lähinnä väriskaalan laajentamisen suhteen. En ollut uskoa silmiäni, kun Ruotsista tuomani sinibeigen Edsvikens Dotin toisessa poikueessa oli kuin olikin suuresti ihailemani beige. Beigen lisäksi syntyi poikasia väreissä sininen fawn (kovin yllättäen Suomen ensimmäiset), punasilmäinen lila, dove ja argente.
Vuosi 2003 jatkoi siitä mihin edellisenä vuonna jäätiin. Cämpsymäärä kasvoi ja värivalikoima laajeni uusilla väreillä: tumma beige, sininen, lila fawn, mustasilmäinen lila ja sandy, edellä mainittujen lisäksi. Olen kovasti ajanut koestandardi- ja ei-standardivärien asemaa ja olenkin ollut kyseisten luokkien puolesta puhuja joidenkin mielestä varmasti jo kyllästymiseen asti. Itse olen kuitenkin ihan yhtä innoissani kuin silloin, kun tuo ensimmäinen beige kasvattini syntyi.
Tein viime vuonna (2004) myös suuren työn ja kaivoin melkein kiven alta esiin itselleni lyhytkarvaisen normaali naaraan. Tuntuu että tällä hetkellä melkein kaikki kasvattajat ovat innostuneita vain mm. keltaisen mustan, keltaisen ja kuviollisten sekä erilaisten valkoisten ja soopelien kasvattamisesta, että normaalia oli todella vaikea löytää. Onnistuin kuitenkin ja syksyllä 2003 sain Elena Suomelalta ihanan naaraan, jolle on suunnitteilla poikasia vuoden 2004 keväällä.
Lyhkispoikueen lisäksi suunnitteilla on paljon cämpsylapsia. Vuosi 2004 pyörähtikin käyntiin jälleen uuden värin parissa, tällä kertaa hamsulaamme syntyi ekat opal campbellit. Keväälle on suunnitteilla myös ekat sandyt. Haaveissa on myös ruosteen värinen syyris, josta on jo tiedusteluja tehty tuolta länsinaapurin puolelta, joten ei sitä tiedä jos syrkkikasvatuskin innostaisi taas uuden värin voimin. Mutta se jää nähtäväksi!